|
Tervetuloa Moottoripyöräkerho Marski ry;n kotisivuille !
Puheenjohtajan tervehdys:
MC Marski ry on tarkoitettu kaikille moottoripyöräilystä kiinnostuneille ihmisille ikään taikka sukupuoleen katsomatta. Toimintaamme ovat tervetulleita kaikki motoristihenkiset,
isänmaalliset ihmiset jotka arvostavat kotikuntamme Askaisten ”Suurinta Suomalaista”,
Marsalkka Mannerheimia. Olemmehan nimenneet yhdistyksemmekin tämän suurmiehen mukaisesti.
Yhdistyksemme on perustettu vuonna 2004. Siitä lähtien hallituksessa vaikuttaneena, neljäs vuosi puheenjohtajana, olen nähnyt jäsenmäärän kasvun 12 perustajajäsenestä numeroon 176, tosin välistä on muutamia erinäisten syiden takia poiskin jäänyt/jätetty. Erilaisiin ihmisiin olen saanut tutustua eikä aina hankaluuksiltakaan ole voinut välttyä, mutta kaikkia motoristihenkisyys ja isänmaallisuus ovat yhdistäneet. Kerhomme on jo alueemme suurimpien joukossa ja siten vaikutusmahdollisuutemmekin ovat kasvaneet.
Tämänhetkisten jäsenten joukosta löytyy ihmisiä kaikista yhteiskuntaluokista maamme eripuolilta ja pyöräkirjo on kaikenkattava –isot HD;t, matkapyörät, supersportit, customit, endurot jne. aina pieneen Honda Dax;iin asti ! Myös mopoikäisiä ja nuorempiakin on toiminnassamme mukana. Jäsenissämme on myös sotahistorian asiantuntijoita ja isänmaallinen ote näkyykin jossain määrin tapahtumissamme sekä retkikohteissamme.
Liikenneturvallisuuteen ja –käyttäytymiseen tulemme kiinnittämään entiseen tapaan suurta huomiota. Pyrimme toimimaan esimerkillisesti liikenteessä ja kaikenlainen ”temppuilu” sekä muut ylilyönnit pyritään karsimaan. Tulemme järjestämään myös ”ruosteenpoiston” ja ratapäivän eak -kouluttajan johdolla.
Myös hyvää ja luottamuksellista yhteistyötä viranomaisten sekä muiden sidosryhmien kanssa tulemme jatkamaan. Kuntaliitosten vuoksi yhdistyksemme kuuluu nykyisin Maskun kuntaan ja tämä tullee vaikuttamaan jossain määrin tapahtumiimme. Orastava yhteistyö on saatu jo käyntiin ja uskon suurentuneen kunnan tarjoavan meille paremman kasvualustan.
Tulemme osallistumaan tänä vuonna ensimmäistä kertaa kerhona ”Verta pakkiin hallitusti -SMOTOn verenluovutuskampanja 2009” –kampanjaan. Tähän tärkeään kampanjaan toivon jäsenistöltä suurta aktiivisuutta!
Jos olet kiinnostunut toiminnastamme, jäsenanomuksesi voit lähettää suoraan allekirjoittaneelle tai sihteerillemme Sarah Dahlgrenille, yhteystietomme löytyy sivupalkista ”yhteystiedot” –osiosta.
Anomus voi olla vapaamuotoinen ja siitä pitää ilmetä hakijan koko nimi, syntymäaika, osoite ja puhelinnumero sekä mahdollisesti myös e-mail –osoite. Kahden suosittelijan ( = jäsenen) nimet pitää myös mainita anomuksessa. Pyörästäsi voit antaa tietoja, mutta voit toki ilman pyörääkin jäseneksi hakeutua.
MC Marski ry; n puheenjohtaja
Jyri Jylhä
Sivut päivitettiin viimeksi 26.6.2009
Viimeisimmät päivitykset ja muuta ajankohtaista:
-Kuvagalleriaan lisätty uusia kuvia: tapahtumia 2009
-Parolan matkasta kuvat kalleriassa, katso tästä! Kiitos osallistujille, 12 pyörää :)
-Kysely kesän matkoista ulkomaille, vastaa kalluppiin, jos suuntaat ulkomaille
Tulevia tapahtumia
Keskiviikkoisin on Aurajokirannassa Martinsillan jälkeen satamaan päin mentäessä epävirallinen motoristien ”kokoontuminen”.
Kokoontuminen alkaa aina n. klo 18.00 ->
Melkein joka viikon torstai on viikkoajelupäivä, lähtö yleensä Askaisten Kahvituvalta klo: 18.30.
Verta pakkiin hallitusti –SMOTOn verenluovutuskampanjaan 2009 voi jokainen jäsen osallistua käymällä
SPR ;n veripalvelussa, Yliopistonkatu 16 C 3 krs. Siellä on kerhomme lomake, johon pistät luovutuspäivämäärän ja kuittauksesi! Ei kovinkaan monimutkaista! Veripalvelu on avoinna
ma.ti ja to 11.00-18.00 sekä ke ja pe 10.00-16.00.
Tulemme kauden aikana käymään siellä yhdessäkin muutaman kerran, sovitaan vaikka tekstiviestillä päivistä!
Perjantaina 10.7-09 klo 18.00 – 20.00 Kakolaan ja lääninvankilaan tutustuminen!
Ajo-ohje: Sofiankadulta ylös Kakolankatua pitkin Kakolanmäen päälle, jossa kokoontuminen. Parkkipaikkoja
on hyvin rajoitetusti, joten jätäthän autosi Portsan alueelle ja tulet jalkaisin loppumatkan. Olethan ajoissa
paikalla! Hyvät jalkineet jalkaan, tutustumme tiloihin kävellen useissa kerroksissa ja piha-alueella parin
tunnin opastetulla kierroksella. Kaikkialla vankila-alueella TUPAKOINTI EHDOTTOMASTI KIELLETTY!
Retki ei sovellu synkän historiansa takia alle 15-vuotiaille, eikä liikuntarajoitteisille.
Ilmoittautumiset ensitilassa Jyrille puh: 0500-820833. Huom! 30 nopeinta ehtii mukaan!
Hinta 15 € / jäsen, ota tasaraha mukaan. Vain jäsenille!
Kuten huomaatte, ohjelmaa piisaa! Toivon runsasta osallistumisaktiivisuutta jäsenistöltä.
Lähetämme myös tekstiviestin ”kännykkääsi” tärkeimpien ajankohtaisten tapahtumien lähestyessä!
----
Kysely kesän matkoista ulkomaille:
Vastaukset kyselyyn alla olevaan linkkiin!
Motoristit suuntaavat luultavasti jälleen suurin joukoin lomamatkalle
ulkomaille. Teidän toivoisin myös osallistuvan ulkomaille suuntautuvien
lomamatkojen tutkimukseen. Tutkimuksen toimeksiantaja on Autoliitto ja sen
toteutuksesta vastaa allekirjoittanut.
http://www.matkareitti.fi/matkailututkimukset/
Tänä kesänä tutkitaan myös leirintäalueita. Alueille voi antaa ruusuja ja
risuja. Koteena ovat leirintäalueet Suomessa.
Mikäli kerhonne tapaamisissanne tulee kotimaisia leirintäalueita koskien
esiin puutteita palveluista Motoristien näkökulmasta niin mielelläni
vastaanottaisin niistä tietoa sähköpostitse. Voisin koostaa näistä jutun ja
välittää sen kotimaisille leirintäalueille tavoitteena laadukkaampaa
leirintää Motoristeille jatkossa. Miten suhtauduttaisiin esim. motoristeille
suunnatuilla katospaikoilla joiden alle mahtuisi teltta ja pyörä? Paljonko
näillä paikoilla saisi hintaeroa verrattuna pelkkään telttapaikkaan? Saattaa
Suomen kesä antaa joskus jopa sadetta reissulla.
Mukavia kesämatkoja!
Terveisin
Harri Mäki
TourNet
---
Copyright Moottoripyöräkerho Marski ry
|